Hae
Lisää palvelu
  • Sinulla ei ole merkittyjä kohteita

Sinun Suosikkisi:

Kirjaudu

Kuvaus

Gustavsvärn eli Kustaanvarustus on osa 1700-luvulta peräisin olevaa neliosaista linnoitusta Hangossa. Saari on yhä puolustusmuurin ympäröimä ja muurin sisä- ja ulkopuolella on vieläkin jäänteitä vanhoista puolustusrakenteista.

Saarella on myös myöhemmin rakennetut majakka ja sumumerkinantoasema, jotka kertovat uudemmasta merenkulun perinteestä. Gustavsvärnin linnoitussaari on kiinnostava merellinen sotahistoriakohde, mutta siellä on syytä liikkua erittäin varovasti, koska muurit ovat paikoin huonokuntoiset. Turvallisinta on seurata laiturilta lähtevää polkua linnoituksen sisäpihalle.

Gustafsvärniin pääsee ainoastaan meriteitse. Gustavsvärn on auki ympäri vuoden, mutta merelliset olosuhteet asettavat saarelle kulkemiselle omat rajoituksensa. Gustavsvärnissä ei ole henkilökuntaa. Saarelle on vapaa pääsy. Kesäaikaan Hangon Itäsatamasta lähtevillä risteilyillä pääsee tutustumaan saareen. Omalla veneellä Gustafsvärnin laituriin saa kiinnittyä silloin, kun se ei ole varattu risteilyaluksille. Gustavsvärnillä ei ole liikuntaesteisten palveluita. Linnakkeen maasto on vaikeakulkuista ja saarelle rantautumien haastavaa.

Kuva: Hans-Erik Nyman

Lähde: Metsähallitus, luontoon.fi

Saatavilla olevat päivämäärät

katunäkymä

Työtunnit

Now Open UTC + 0
  • Maanantai Avoinna aina
  • Tiistai Avoinna aina
  • Keskiviikko Avoinna aina
  • Torstai Avoinna aina
  • Perjantai Avoinna aina
  • Lauantai Avoinna aina
  • Sunnutai Avoinna aina

Varauskysely

x
+
-
Kokonaishinta € 
The total cost above doesn't include 10% service fee.

Sijainti / yhteystiedot

Hintaluokka

Isännöi :

Heli
Heli 192 Paikan ylläpitäjä
0
Close

Your cart

Huom!

Viime hetken muutostyöt käynnissä.

Teemme vielä pieniä säätöjä ja muutostöitä sivustolla, pahoittelemme tästä mahdollisesti aiheutuvia häiriöitä.

Palveluyritys verkostomme laajenee päivittäin.