Hae
Lisää palvelu
  • Sinulla ei ole merkittyjä kohteita

Sinun Suosikkisi:

Kirjaudu

Kuvaus

Kolttien perinnetalo Sevettijärven kylässä esittelee kolttasaamelaisten perinteitä ja kulttuuria. Sevettijärvi on Suomen kolttakulttuurin keskus asukasmääränsä ja kulttuurin säilymisen puolesta.

Kolttien perinnetalon perusnäyttelyn esineet, filmit, valokuvat ja tekstit kertovat Sevettijärvi-Näätämön alueen kolttasaamelaisten historiasta. Valtio rakennutti Inarin kunnan itäosiin monia vastaavanlaisia taloja 1940-luvun lopussa, kun Petsamosta talvisodan aikana evakkoon lähteneille kolttasaamelaisille osoitettiin asuinpaikkoja Suomen puolelta. Sevettijärvelle asettui lähinnä Suonikylän kolttia, ja heitä varten alueelle rakennettiin yhteensä 52 kolttatilaa. Perinnetalo edustaa sodanjälkeisen asuttamisen aikaista tyyppitaloa, jonka suunnittelussa huomioitiin myös kolttien rakennusperinnettä.

Saamelaismuseo Siida on pystyttänyt Kolttien perinnetalon pihapiiriin ulkomuseon. Ulkomuseossa on esillä Suonikylän aikaisen kesäpaikan rekonstruktio tupineen ja niliaittoineen. Perinnetalo on avoinna kesäisin.

Kuva: Satu Airola

Lähde: Metsähallitus, luoontoon.fi

Saatavilla olevat päivämäärät

katunäkymä

Työtunnit

Now Open UTC + 0
  • Maanantai Avoinna aina
  • Tiistai Avoinna aina
  • Keskiviikko Avoinna aina
  • Torstai Avoinna aina
  • Perjantai Avoinna aina
  • Lauantai Avoinna aina
  • Sunnutai Avoinna aina

Varauskysely

x
+
-
Kokonaishinta € 
The total cost above doesn't include 10% service fee.

Hintaluokka

Isännöi :

mangotest
mangotest 23 Paikan ylläpitäjä
0
Close

Your cart

Huom!

Viime hetken muutostyöt käynnissä.

Teemme vielä pieniä säätöjä ja muutostöitä sivustolla, pahoittelemme tästä mahdollisesti aiheutuvia häiriöitä.

Palveluyritys verkostomme laajenee päivittäin.